LATO

LATO.

Pellolla on vanha lato. Olemme tehneet koirille jälkeä sen ladon ohi ja ympäri kymmeniä kertoja, sateessa ja auringonpaisteessa.

Sen näkee jo tieltä, se on iso ja harmaantunut vanha lato, jonka korkeat kaksoisovet  repsottavat raollaan, ja muutama lauta sieltä täältä halki. 

Sitä on sen nuoruudessa käytetty heinälatona, josta kertovat ympäröivät pellot ja ladon sisällä oleva yksinäinen heinäpaali.

Ladolle menee kärrypolku, joka sekin nyt heinittynyt käyttämättömyydestä. Se on silti nähtävissä, sen verran usein sitä pitkin aikoinaan kuljettu traktorilla että urat ovat painuneet pellon muistiin.

Lato on sen verran iso, että onpa se saattanut nähdä parit latotanssitkin aikoinaan. Siellä on tanssinut piikoja ja talonpoikia, ja laulu on raikanut heinien seassa.

Nyt se on hylätty, vanha lato, heinät siirretty uudempaan latoon. Silti se kuuluu sinne pellolle, kuin muistomerkkinä menneestä.


Kommentit