Vuosi 2022. Kanssani vuotta vaihtoi koirani Mimmi, Elbe ja Inka. Iltatähden, eli Mimmin jouduin päästämään pois jo kuitenkin tammikuun puolivälissä.
Eli tällä hetkellä, huhtikuun alussa, tässä on saksanpaimenkoira Elbe (8-vee), ja beussijuniori Inka (3-vee). Omat kasvattini, lapset, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet tässä talossa, näillä huudeilla.
Elbe on tällä hetkellä eläkkeellä. Inkan kanssa harrastettiin tavoitteellisesti tokoa, mutta tammikuussa sen polvi operoitiin ja jatkosta en osaa sanoa vielä tässä vaiheessa.
Mä uskon tällä hetkellä saaneeni kiinni kirjoittamisesta. Kun ei muuten tuntunut sujuvan, laitoin pikkuveljen tekemään mulle listan. Joka arkipäivälle sana, mistä kirjoitan tekstin. Rakastan esseitä, olen aina rakastanut. Jo ihan peruskoulusta lähtien.
Olen kauan haaveillut kirjoittavani omaa blogia, tai (luoja-varjelkoon) kirjaa (!!) joku päivä. Homma on aina vaan tyssännyt siihen, kun en tiedä mistä aloittaisin kirjoittamisen.
Rakastan kirjoittaa tarinoita ja mielikuvituskin on kohdillaan täällä, ongelma on vain aloitus ja aihe.
Mulla on paljon asioita (elokuvat, musiikki) jotka inspiroivat minua, ja myös ihmisiä ympärilläni, jotka tavalla tai toisella inspiroivat minua ja vaikuttavat olooni. Se saattaa olla blogikirjoitus tai kirjoitus facessa tai ihan vaan hyvä kuva.
Mennyt vuosi 2021 oli aika katastrofaalinen. Ei pelkästään yleisen korona-tilanteen takia, vaan tuntui että mun elämässä kaikki tökki säännöllisin väliajoin. Välillä oli taukoja joissa sai hiukan hengähtää kunnes sitten joku posahti taas. Harvinaisen huono vuosi.
"Kaikkia suuria muutoksia edeltää kaaos" -Deepak Chopra
Katsotaan mitä tapahtuu… Tälle vuodelle on kovasti suunnitelmia ja muutoksia elämään. Se, tulevatko ne tapahtumaan helpomman vai vaikeimman kautta, sitä en vielä tiedä.

Kommentit
Lähetä kommentti