TAMMIKUUN 2022 kirjoittelut

ARPA. Mutsi sanoo: “Osta arpa. Lottoa edes silloin tällöin. Se on ihan helppoa nykyään”. Olen elämässäni ostanut vissiin yhden tai kaksi raha-arpaa, kummastakaan ei tullut mitään. Arpa-onni ei muutenkaan kuulu mulle. Tai arvonnassa voittaminen, paitsi jos on tyyliin “joka arpa voittaa” ja siinäkin yleensä se huonoin mahdollinen “palkinto” tulee mulle. Mutta JOS voittaisin lotossa, vaikka sen kuuluisan 10 miljoonaa; Lähtisin samantien jonnekin, pois Keuruulta, suunnittelemaan tulevia ostoksia. Etunenässä henkilökunta koirille ja itselle, sitten talo keskeltä ei mitään minulle ja koirille. Kaksi autoa pihaan. Sitten kaupunki-asuntoa New Yorkiin ja loma-asunto Hawaiille. Sen jälkeen kun nämä olisi, alkaisin suunnitella sijoituksia rahoille. Ei tartteisi tehdä töitä enää. Lähisukulaisille kohtuullisesti rahaa, mutsille asunto ja palvelija jos haluaa, pikkuveljelle ainakin ajokortti ja auto ja mitä muuta se nyt haluaisikaan. Paljon saisin kymppi millillä aikaiseksi, ongelma todennäköisesti olisi että mistä aloittaisi, voisi pää olla sekaisin pari päivää kun tilanteen tajuaisi. Koirien elämä hyväksi, ja oma sekä lähisukulaisten elämä hyväksi, siinäpä se olisi. Eläinten hyväntekeväisyyteen jonkin verran rahaa ja sitten raha poikimaan ettei tartte sossun luukulla pyöriä. That’s it. Nyt ei tartte enää kun sen voittoarvan, suunnitelmat on jo hyvin taputeltu.

HIILIHANKO. Sanasta hiilihanko tulee minulle ihan ekana mieleen Aquamanin käyttämä trident, joskin nyt guugleteltuani en tiedä onko se ihan sama asia kuitenkaan. Veljeni tuskin tarkoitti sitä kun laittoi minulle täksi päiväksi sanan hiilihanko. Seuraavana mieleen tulee oma vanha (isäni aikainen) hiilihankoni, jota käytän saunassa ja takan puiden kohentamiseen. Niinkuin juuri äsken, tarvitsen sitä kun takassa pitää siirtää puita kauemmas tai lähemmäs toisistaan. Eli kohentamaan tulta. Sitten tuli mieleeni että olen jo pidemmän aikaa halunnut itselleni semmoista nättiä ja näyttävää settiä, missä on hiilihanko, hiililapio ja harja kaikki samassa. (piti oikein guuglettaa mitä muuta siinä on kuin hanko ja lapio). Niinkuin elokuvissa niillä on aina takan vierellä semmoinen nätti musta-kultainen teline, missä on nää kaikki. Pitkävartisena of course. Sellainen olisi hieno tuossa takan vieressä. Tosin minun takka sijaitsee niin piilossa ettei kapistusta edes vieraat näkisi… Se pitäisi siis esitellä erikseen, tai laittaa se keskeiselle paikalle olohuoneeseen. Ja silloinhan se ei olisi sama asia kuin olla takan kaverina takkahuoneessa. Elokuvissa hiilihangolla tehdään muutakin kuin kohennetaan tulta. Se on sankarin puolustusväline tiukoissa tilanteissa, kun ei muuta satu olemaan saatavilla. Yhdessä elokuvassa se otetaan valmiiksi käteen kun joku outo rasahdus kuuluu jostain. Joissain elokuvissa taas murhaajalla on semmoinen. Murhaajalla tosin varmaan harvemmin on hiilihankoa, niillä yleensä on veitset tai pyssyt. Ehkä niin enemmänkin se on puolustusväline joka on kivasti siinä takan vieressä hollilla. Nyt menen katsomaan tarvitseeko takkatuli kohennusta, sillä vanhalla hiilihangolla mikä kelpaa vielä ihan hyvin.

IKKUNA.

Tykkään katsella ikkunasta ulos. 

Keittiön ikkunasta näkyy lähellä oleva naapurin talo, ja pihassa vanha hiekkalaatikko, jo aikansa elänyt ja käytöstä unohtunut.

Olohuoneen ja terassin ikkunat ovat suosikkejani ikkunoista. Sen puolen naapurin talo ei näy niin selvästi, ja siinä on paljon pensaita edessä. Sen puolen ikkunoista näen myös koiratarhaan, ja siitä on kiva katsella koiria kesäisin. Se puoli on muutenkin aurinkoisempi puoli. Siellä on kukkia sekä tammi ja vaahtera, joita on ihana katsella keväisin.

Lintujen ruokintapaikka on talvisin tammen ja vaahteran luona. Lintuja on hauska katsella ikkunan ääressä istuen.

Minulla on kaksi näkymää, joita haluaisin mieluusti ikkunoista katsella; Manhattan tai vaihtoehtoisesti metsä. 

Toisaalta olisi mukava olla suurkaupungin sykkeessä ja katsella ikkunasta ihmisvilinää samalla kuin juo aamukahviaan, toisaalta taas nauttisin aamukahvista myös keskellä ei-mitään, vain koirat seuranani. 

Omassa rauhassa kummassakin tapauksessa.

Ikkunasta katselusta on tehty monta elokuvaa. Ehkä siksi kun se on yksi tirkistelyn parhaimmistoa.

Tällä hetkellä omat ikkunani ovat likaiset, sisäpuolelta koiran nenän jälkiä täynnä. Niistä näkyy silti läpi ihan sopivasti. Naapurit ja naapureiden talot.

KAIVO. Just nyt Liisalla on kaikki hyvin. Hänellä on pieni punainen pöytä ja 3 samanväristä pientä tuolia pöydän ympärillä. Hänellä on kaunis teekalusto, missä on kultainen reuna ja valkoiselle pohjalle maalattuna pinkkejä ruusuja. Hänellä on teekutsut juuri nyt menossa. Mukana ovat Neppi, Kaisa ja Tiina. Liisaa harmittaa että tuoleja ei riitä kaikille, ja koska Tiina on isoin, hän saa istua lattialla. Onneksi pöytä on matala, niin on parempi olla. “Tiinaa se ei ei haittaa ollenkaan. Hän on tyytyväinen kaikkialla”, miettii Liisa Liisalla on suurimman osan päivästä tylsää. Äitiä ei ole näkynyt pitkään aikaan, ja on tylsää jatkuvasti puuhastella sisällä. Vaikka teekutsut ovatkin valopilkkuna päivässä olisi kiva mennä ulos ja leikkiä pihalla. Keinua, juosta ja haistella erivärisiä kukkia. Ja nauraa kavereiden kanssa. Hän katsoo ympärilleen onko kaikki järjestyksessä ja kunnossa, ja menee kaatamaan vieraille lisää teetä. Neppi on kova juomaan teetä. Muuta tarjottavaa hänellä ei valitettavasti tällä hetkellä ole. Hän menee nukkumaan ajoissa, jotta ehtisi aamulla siivota ja sijata petinsä että äiti olisi ylpeä hänestä. Hänellä on vaaleanpunaiset prinsessa vuodevaatteet. Hän valitsi ne itse kaupasta. Silloin kerran kun äidin kanssa käytiin isossa tavaratalossa ostoksilla. Hän miettii aikaa kun äiti oli kotona ja läsnä, äiti oli ihana. Myös silloin kun isä ei jaksanut olla ihana heille kummallekaan, ja karjui Liisalle ja äidille. Joskus äiti myös huusi isälle, muttei koskaan Liisalle. Isä lähti aina ovet paukkuen pois kotoa. Liisan on vaikea kävellä, jalka on vielä kipeä vaikka äiti on antanut lääkettä siihen. Onneksi hän pystyy kuitenkin jotenkuten ryömimään eteenpäin. Ja onneksi kaikki tavarat ovat lähellä, käden ulottuvilla, hän ajattelee huokaisten. Hän on jo tottunut hajuun. Vetisen homeiseen hajuun. Hyvin nopeasti myös silmät tottuvat hämärään. Silloin tällöin äiti antaa pattereita taskulamppuun, mutta ne eivät kestä kauaa. Hän pitää taskulamppua päällä kun ilta tulee ja kirjaa lukiessa. Teekutsut ovat yleensä päiväsaikaan, ja kaverit näkevät juoda teensä hänen kauniista astiastostaan, minkä äiti antoi lahjaksi. Päivällä paistaa aurinko ylhäältä ja valaisee märät, kiviset seinät. Sateisina päivinä hänellä on vaaleanpunainen sateenvarjo. Silloin ei ole teekutsuja ja hänen ystävänsä istuvat hänen pedillään lattialla, muovisen pressun alla. Äiti käy yleensä päivällä. Jos käy. Yleensä hänellä on tuomisia Liisalle ja hän laskee ne sangossa alas. Jotkut tavarat hän tosin vain tiputtaa alas. Liisalla on ihan syntymäpäivä-olo silloin kun näkee äidin ja kuulee hänen äänensä joka sanoo “Hetki vielä pieni, ja kaikki on ok. Kohta me vielä leikitään ja nauretaan yhdessä”.

KENNELI. Monille tulee sanasta kenneli mieleen häkkirivistö, missä on huutavia ja räkyttäviä koiria. Tai vastaavasti hiljaisia, nurkassa peloissaan kyhjöttäviä koiria. Tai molempia. Itselleni tuli ihan ensimmäisenä tästä sanasta mieleen (jostain kumman syystä) semmoinen kettukoirien lauma, mitä on englantilaisissa elokuvissa ketunmetsästys-koiria. Ja hevostallin karsina-mallinen tila… Se on kenneli. Mielikuvani on oikeastaan hassu, koska suomen kielellä myös minulla on “kenneli”, vaikka kasvatustoimintani on hyvin pienimuotoista, ja pentueita tulee hyvin harvoin. Se luokitellaan silti kenneliksi. Ja mainoksissa minulla lukee kennel Avataran. Ulkomaalaiset voisivat sen ihmetellä tuoksi kettukoirien laumaksi, joille pennut syntyvät sahanpuruihin tai häkkeihin, ja jonka koiria pidetään häkeissä niiden pääsemättä sisätiloihin, sohvalle tai sänkyyn yöksi. Minulla koirat ovat pääasiallisesti sisällä, mutta ulkomaalaisissa kenneleissä on normaalia, että koirat ovat ulkotarhoissa ja pentujen alustoina ovat just sahanpurut tms, varsinkin jos pentueita syntyy paljon. Mietin tässä olisiko “kotikasvatus” kennelille sopivampi sana, jos kasvatus tosiaan on pienimuotoista, kotioloissa tapahtuvaa pennuttamista? Miksi sana on yleinen nimitys? Pitäisi olla vaihtoehto isolle kennel-toiminnalle tai kotona harvemmin tapahtuvalle kennelille. Sama muuten pätee myös kennelin pitäjään.

KOIRA. Koiran nimi on Mimmi. Sen oikea nimi siis. Sen huutonimi on Ymmi, ja se tulee kyllä jos sattuu olemaan kuuloetäisyydellä huutajasta. Ymmin kuulo kun sattuu nykyään olemaan valikoivaa ja hyvin vaihtelevaa, onhan se tallustellut täällä maan päällä jo yli 10 vuotta. Ymmi on aina ollut helppo koira pitää mukana leireillä ja kyläilemässä kavereilla. Se tykkää ihmisistä, mikä on harvinaista siinä rodussa mitä Ymmi on rotujaan. Se on aina valmis rapsuteltavaksi, ja joskus istuukin jopa ihmisen kengän päälle varmuuden vuoksi, ettei rapsuttaja pääsisi vahingossakaan karkaamaan paikalta. Koirana olo on Ymmistä joskus hieman haastavaa, kun joutuu olemaan ihmisten armoilla. Tosin Ymmin mielestä palvelusväki on kyllä hyvä olla olemassa, mutta se ei Ymmin mielestä aina toimi riittävän nopeasti asioissa, kuten ruoan antamisessa. Ymmi on aina ollut perso ruoalle, ja toteuttaa välillä oman tahtonsa nopeammin kuin palvelusväki ehtii paikalle. Ainakin silloin jos palvelusväki unohtaa ruoka-ämpärin auki, tai ruokaa sohvapöydälle. Ymmi tietää että maailmassa on muitakin koiria. Ymmin mielestä muut koirat ovat jees, jos eivät tule iholle, ja antavat Ymmin kulkea rauhassa. Ymmin perheeseen kuuluu Inka ja Elbe. Sen mielestä Inka on rasittava märkäkorva, joka on aina iholla tai tönimässä, mutta Elbestä se tykkää koska se on rauhallinen, ja eri huoneessa kuin Ymmi. Jos Ymmi olisi joku muu kuin koira, se todennäköisesti olisi jonkun kaukaisen maan rikas prinsessa. Sen kuuluisi ainakin olla. Erittäin todennäköisesti se olisi prinsessa H.C. Andersenin prinsessa ja herne -sadusta.

MATTO. Oho, nyt tulikin paha. Mietin pitäskö pysyä asialinjalla, niinkuin aikaisemmissa teksteissä vai heittäytyä ihan villiksi… Matosta, ja matoista, tulee just nyt mieleen Inkan tuleva polvileikkaus ja se että pitäisi hommata lisää mattoja lattialle, ettei se pääse liukastelemaan… Elämä kuin räsymatto? Ihminen on kynnysmatto? Mistä nämä vertaukset tulee? Onko matto siis huono asia? Minun mielestä ei. Mulla on matot lattioilla estämässä luistoa, ja sitä ettei varpaat jäädy talvella, koska paljas lattia on niin hemmetin kylmä. Varsinkin laminaattilattia, ja kun lattioilla muutenkin vetää. Terassillani on matot estämässä pahinta liukastelua. Autossa on auton kumiset matot kurasuojana, ja koirien häkissä on matto. Kylmän eristäjänä ja liukkauden estoon sekin. Matto on siis äärimmäisen hyvä eristeenä, kuran kerääjänä ja liukkauden estoon. Useat ihmiset pitävät mattoja koristeena ja sisustustavarana huonekalujen ohessa. Myös minä, vaikka matoillani on oikeasti monta tarkoitusta. Ennen olin tarkka maton väristä ja mallista, nykyään sillä ei ole enää niin merkitystä. Koiraihmiset olisivat mieluusti ilman mattoja, koska karvat ja kura kerääntyvät niihin. Minä en ole ikinä tykännyt asua talossa missä ei ole mattoja, ne vaan kuuluu olla talossa. Vaikka likaantuvatkin nopeasti, varsinkin kesällä kun koirat tuovat kaiken ravan sisälle. Loppuun vitsi joka pyörii mielessä; Pidetäänkö teillä mattoja lattialla? - Meillä ne pysyvät pitämättäkin.

RANTA. Mä istun rannalla. Enkä millään suomalaisella rannalla, vaan pitkällä Hawaiin rannalla, jossa on isoja palmuja ja parimetriset aallot. Istun pitkässä ja leveässä puna-valkoisessa rantatuolissa, jalkani ovat suorana edessäni ja juon komean tarjoilijan juuri tuomaa pina coladaa isosta lasista. Päässä minulla on iso aurinkohattu ja silmillä aurinkolasit, koska aurinko paistaa täydeltä taivaalta tänään. Tunnen sen paisteen ihollani ja oikeastaan joka solullani. Elämä on leppoista. Jossain hiukan kauempana kuuluu rantabaarista musiikki ja ihmisten rento puheensorina, mutta se on tarpeeksi kaukana häiritäkseen minua. (tähän kohti se ääni kun joku vetäisee neulan levysoittimelta) Olen talvisessa Suomessa, jossa Hawaiin rannat tarjoilijoineen ovat vain kaukainen haave yksinäiselle. Pentu-ajan paikalliset rannat ja Yyterin hiekkaranta ovat lähimpänä todellisuutta. Niistäkin jo pitkä aika. Ei ole rannalla tullut käytyä pitkään aikaan, muuta kuin uittamassa koiria. No, olen uinut pari kertaa itsekin viime kesänä, mutta en lekotellut rannalla. Ehkä joku päivä menenkin rannalle ja rentoudun. Sitten kesällä. Joskus.

SAVIKULHO. Ulkovarastossani on ollut jo pidemmän aikaa käsintehty, matala savikulho. Se on ruskea, ja hiukan karheapintainen, ja siinä on lievästi aaltoileva reuna. Olen sen muistaakseni aikanaan kirpparilta ostanut. Olin varma että sen pohjassa lukee jotakin, ja hain sen varta vasten varastosta katsoakseni sen pohjaa. Yllätyksekseni, eipä siellä luekaan mitään, pohja on siloinen, pikku kolhuja lukuun ottamatta. Niinkuin savikulhot on, hiukan rosoisia. Mietin olisinko ostanut sen, jos pohjassa olisi lukenut jotain. Ihminen joka sen aikanaan on tehnyt, on todennäköisesti ollut nainen. Hän on voinut olla sinkku, niinkuin allekirjoittanut, tai sitten perheellinen täti-ihminen. Hän on ollut savenvalanta kurssilla jossain, ehkä kansalaisopistossa. Tämä on hänen ensimmäinen itse tekemä kulho. Raaka-versio jostain, jota seurasi parempi, isompi kulho. Koska kulho on kuitenkin raaskittu laittaa kirpparille, ei syynä ole voinut olla huikean tärkeä esine. Jos pohjassa olisi ollut kirjoitus, olisi se saattanut merkitä käyttäjälleen enemmän kuin pelkkä kulho.Toisaalta taas, miksei itse tehty merkitse enempää tekijälleen? Todennäköisesti ostin kulhon aikanaan silloisille jyrsijöille ruoka-kupiksi. Nyt kuitenkin se on palvellut säilytys-tarkoituksessa pienille tavaroille, kunnes ei enää riittänyt ja siirsin sen varastoon, parempia aikoja tai käyttötarkoitusta, odottamaan. Siellä se on ollut siitä asti, nyt siitä tuli kirjoitus.

TERASSI. Surumielisenä katselen lumiselta terassiltani hiljakseen satelevaa lunta. Olen kyllästynyt tuohon taivaalta satavaan valkoiseen, ja nyt on vasta tammikuun alku. Loppua talvelle ei siis ihan heti näkyvissä. Tarra jääkaapin ovessa “I’d rather be in Hawaii -Islands of the rainbow” on tällä hetkellä hyvin osuva. Niin olisinkin. Syksyisin terassilla tähtien katselu saa aikaan minussa haikean tunteen, varsinkin jos yötaivaalla sattuu näkymään lentokoneen vilkkuva valo. Syksyisin on muutenkin aina haikea mieli, se tietää kesän loppua ja kylmän tuloa. Syksyistä ihanuutta ovat valot pimeydessä. Katuvalot, ja lämmin valon kajastus talon ikkunasta. Myös takkatuli lämmittää syksyistä mieltä. Kesällä nautin olla terassilla, ja ulkona varsinkin. On väriä ja kukkia ja lämpöä. On ihanaa lukea joku hyvä kirja terassilla ja katsella koiria, jotka ovat vieressäni makoilemassa ja nauttimassa kesästä. Kesällä ei sadekaan ole tylsä. Lämmintä kesäsadetta on ihana katsella ja kuunnella terassilla. Kevätkin on ihanaa aikaa. Luonto uudistuu ja sen huomaa omassa olossaankin. Uudistumisen siis. Keväällä on ihanaa katsella terassilta, kuinka lumet sulaa puista ja pensaista, ja kuunnella lintujen laulua tulevasta kesästä ja vihreästä. Metsälenkillä on nähtävissä koivujen hiirenkorvat ja pajunkissat, sekä pienet purot jotka solisevat ihanasti kivien välissä. Yhtäkkiä tuli hirveen ikävä kesää.